tiistai 12. tammikuuta 2016

Blogin avaus


Ensimmäinen kirjoitus..

Miksi blogi?  - En koskaan ennen ole kirjoittanut blogia, päiväkirjaakin vain teininä. Tuntuu, että tällä hetkellä elämääni kuuluu paljon sisältöä, asioita, tapahtumia, erinlaista tekemistä, olemista ja haluan sen kirjoittaa ylös. Kun asiat elää uudestaan, esimerkiksi kirjoittamalla ne, tuntuu ne aina jollainlailla todellisimmilta. Tunteet vahvistuu, surut unohtuu, asiat muistaa paremmin ja kirjoittamisesta jää muisto.

Teen paljon erinnäköistä askartelua, rakentamista, tuunaamista, remontteja, meikkaamista ja ihonhoitoa. Toivon, että oma tekemiseni inspiroi muita kokeilemaan näillä edellä mainittuja asioita.

Kuka, mitä, missä, miksi ja millainen?
Blogini tulee olemaan sekamelska! Luin muutaman ohjeen blogin aloittamiseen ja sieltä ponnahti silmiin lause : " valitse aihe josta haluat kirjoittaa." Ei, en pysty.
Minulla ei ole vain yhtä asiaa, josta voisin kirjoittaa. Niitä on useita. Yritän selkeyttää blogia hyvillä otsikoilla, jos aivan mahottomuuksiin tämä menee, aijon jakaa aihepiirit eri blogeihin. Mennään alussa ainakin näin!

JA, mulla tulee olemaan järettömästi kirjotusvirheitä. Ah, en oo koskaan ollu kauhean aktiivinen oikolukemisessa tai lauseitten rakenteissa.

Kotoisin Torniosta, joten murteen lukeminen voi olla vähän haastavaa alussa, mutta lupaan yrittää selkeyttää ja jättää näitä kotosempia sanoja pois, jottei googlen -kääntäjää tarvi aukaista välilehelle ;)

No ne aiheet? 

Lähtökohtasesti aiheet pyörii : remontoiminen, huonekalujen tuunaus, sisustus. Meikkaus, kauneus, ihonhoito, hiukset. HÄÄT ! 

Minä :
Olen Torniossa kasvanut, muutin Tampereelle kesällä 2013. Mieheni löydettyä, ostimme oman kerrostalo osakkeen Nokialta kesällä 2015. Häitä juhlimme 2017, pikkuhiljaa alkaa jo hömpötys! Vaikka kuulostaa siltä, että muutin Tampereelle etsimään miestä, niin ei. Haha! Olin parisen vuotta myyjänä päivittäistavara kaupassa, haaveena sisustajan tutkinto ja isompi kaupunki. Kyllästyin. Otin ja pakkasin kamani suuntana Tampere. 

Aikaisempana koulutuksena on pintakäsittelijän pt, josta remontointitaidot tulevat. Sisustaja-kurssin kävin muutettuani ja pääsinkin sisustusmyjäksi rautakauppaan. Siinä ohella aloitin Avonilla (kosmetiikan suoramyynti yritys) tiiminvetäjäksi, joka toimii vapaa-ajan harrasteena. Ja tässä samalla vähän suunnittelen ja fiilistelen häitä.

Luonteeltani olen vähän kärsimätön. Mulle kaikki, heti ja nyt! Jos jotaki aikoo tehä nii se tehdään, aikalailla heti mieluiten. En kuitenkaan ole lapsenmielinen kiukkupussi, joka haluaa uuden mersun ja täydellisen elämän. Vaan jos tarvitset sukset, mene kauppaan ja osta ne.( Toki rahan salliessa) Jos joku asia on tekemättä niin teen sen. Jos haluan vaihtaa olohuoneen pöydän niin vaihdan sen (tai sahaan jalat. Tästä ehkä myöhemmin) 
Olen myös todella kokeilunhaluinen, mutta tiedän rajani. En ole kovinkaan rajotteinen, ajatellen vaikka "näyttäisikö tuo tuoli tyhmältä mustana".... 2tuntia myöhemmin... "Kyllä se näyttää, voi paska!" Näitä sattuu, mutta olen vähän oppinut hillitsemään itseäni! Harkitsen ehkä kuitenkin hiukan tekemisiäni enemmän, kuin ennen miestäni. Joka on hyvä! Kaikenlainen pieni tuunaus vain piristää kuitenkin kaikinpuolin! 

Tässä alkaa olemaan jo alkua. Seuraavana voisin kirjoittaa ihka oikean blogi tekstin, joka käsittelee aihetta.... xxxxxxxxxx.......

Palataan !

Häiden teemavärit
Struktuuri tehosteseinä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti